11/24/2014

Sunnuntaina.
Tuli siivouksen kanssa kiire ennen talonäyttöä, niinkuin aina. Tänä sunnuntaita tiskikoneesta loppui pesuaine, joten oli alettava pikatiskaukseen. Ylimmissä kuvissa siis näyte, miten kätevästi kuivataan järetön kasa tiskiä ilman kuivauskaappia. Aika sutjakkaastihan tuo menee, kunhan ei liian hyvään tottuneen tiskikoneen käyttäjän tarvitse päivittäin tiskiharjaa käytellä. Niin se on kuulkaa ihminen liian hyvälle (ja helpolle) tottunut.

Olohuoneessa vaihtui järjestys, joten kuvasin tuota täällä erittäin runsaasti nähtyä hyllyä nyt uusien kavereittensa kanssa. Sohva muutti toiselle seinälle siitä sitten myös kätevästi. Kummasti pienestä muutoksesta iso ilo! Heti on aivan kuin toinen tila kyseessä. Vaihtelu virkistää.

Joulukalenterit on asetettu asemiinsa. Jälkikasvu ja maamonsa odottelee malttamattomana ensimmäisen luukun aukeamista, joskin porukan vanhin saa suun sijaan silmämunat makeaksi, kun Kanelimaan joulukalenterista alkaa luukkuja aukeamaan. Viime vuonna marjatta aukoi myös samaisen tekijän kalenteria, eikä voi kuin todeta, että kyllä tuli ehtaa silmänkarkkia joka ainoasta luukusta!

Illalla saimme armaita kylään ja vielä sen jälkeen neuloin pari riviä muijaa. Tuo neulomus muuten liittyy joulukalenteriin, joka tänne blogiin on taas tarkoitus joulunodotuksen kunniaksi rykäistä. Tässä kuussa siis hiljaista pitelee, kun joulukalenteria ahkeroidaan, sillä parhaat ideat ja asiat pitää yrittää malttaa jemmata sinne asti. 

Ehän siinä kettään, mukavaa maanantaita!

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ihaniä värejä siellä.

anna kirjoitti...

Voi miten suloinen Muija! Ja jes, joulukalenteri <3

Hanna kirjoitti...

Ah siis tuo viimeinen ruokakuva näyttää niin herkulta etten kestä!

Kesäpäivä kirjoitti...

Joulukalenteria odotellessa :)

Sari kirjoitti...

Kaunista kaaosta teiän kyökissä! Ja mukavia juttuja taas muutenkin. :) Paitsi kiire talonäytön suhteen. Se on ollu tuttua juttua täälläkin hyh... :/ Mut lepposata maanantaita eniveis!

Anu kirjoitti...

Kivoja kuvia! :)
Mahtavaa, että viitsit tehdä joulukalenterin :)
Oletteko muuttamassa?

T. synttärikaima-Anu

Rillirousku kirjoitti...

Miia: :)

Anna: Muija on aina muija <3

Hanna: Oli hyvää kyllä! Vieläköhän muistaisin mitä siinä oli... Rucolaa, pinaattia, granaattiomenan siemeniä, vuohenjuustoa, pähkinöitä. Ainakin. :-P

Kesäpäivä: Niin hidasta tämä mun kommentointi tällä hetkellä, että sehän tosiaan alko jo. ;)

Anu: Kiitos! Talo on myynnissä, joten muutetaan, jos niin hyvin käy. :)